Yritan saada kirjoitettua tassa lievasti riutuneessa tilassa - Full Moon Partyn jalkimainingeissa - myos bilemeiningista ja bilettajista Ko Phanganilla.

Saarella on useita asiallisia rantabaareja, jotka kylla keksivat tekosyyn jarjestaa bileet joka ikinen ilta. Suurien tapahtumien ohella (Full Moon, Half Moon ja Black Moon Partyt) joka ilta poppi raikaa aamuun saakka, tekosyyna vaikkapa se, etta sattuu olemaan tiistai :)

Eli meisinkia kylla loytyy jos haluaa. Jokainen baari soittaa pikkuisen toisista eroavaa musiikkia, joten itselleen sopiva paikka on helppo loytaa vain kavelemalla rantaviivaa pitkin ja kuuntelemalla. Musiikkia on laidasta laitaan: happotrancea, chilloutia, r&b:ta, 70-luvun discoa, vanhaa ja uutta rokkia, rabaytysta... Baarien edessa esiintyvat yleensa tulishowta jarjestavat taiturit. Kuppiloiden eteen on levitetty myos paljon mattoja, joilla on mukava istuskella ja siemailla vaikkapa sita whiskey bucketia liekkien loimussa.

Suomalaiseen juomakulttuurin tottuneen kannattaa hieman saataa tapojaan. Taalla ei ole mitaan jarkea esimerkiksi aloitella jossain kampilla, koska baareissa on niin halpaa ja viela vahemman jarkea on aloittaa juomingit heti alkuillasta, kuten kotosalla. Paras aika ottaa ne ekat huikat on joskus yhdentoista kahdentoista aikoihin, silla bileet kestavat poikkeuksetta suunnilleen aamuseiskaan (alkavat muuten vasta silloin soittaa hitaita, jos joku niista diggailee) ja rannalla alkaa muutenkin olla porukkaa kunnolla vasta puolenyon tietamilla.

Suurien tapahtuminen - etenkin Full Moonin - aikaan kannattaa olla tavallista varovaisempi. Rannalla on ihan saatanasti sakkia ja moni heista on potentiaalinen diileri tai rosvo. Kamoistaan kannattaa pitaa huolta ja paa sopivan selvana. Mutta ei nyt liian tietenkaan :)

Huumeista saa Thaimaassa todella kovia rangaistuksia, mutta silti sita on tarjolla todella paljon. Viisi, kymmenen minuuttia rantabileissa ja joku on varmasti jo koittanut myyda essoa, piria tai koksua. Paja palaa rangaistuksista huolimatta myos aika avoimesti vahan pimeammissa nurkissa. Kukin tietysti saa tehda omat ratkaisunsa, mutta jarki kannattaa todellakin pitaa mukana.

Bileissa alkaa nahda pikku hiljaa tuttuja naamoja. Olemme tutustuneet muun muassa saksalaiseen ex-korukauppias Klausiin, joka on viettanyt viime kuukaudet travellaamalla ympari Aasiaa. Olimme viela hetki sitten miettimassa menoa Ko Samuille, mutta Klaus sai meidat toisiin ajatuksiin, silla Phuket 2 ei kiinnosta.

Josef on jarkalemainen, hieman Conan-barbaarin ja Peter Stormaren sekoituksen nakoinen ties kuinka pitkaan travellanut kaveri, joka tulee aina toisinaan vaihtamaan kuulumisia. Vaikuttava jatka.

Saarella on myos tietaakseni kuutisen suomalaista, tyttoja Keravalta ja Varkaudesta. Osa heista pysyy matkalla jopa kuusikin kuukautta. Mukavia tyyppeja. Eipa taalla oikein enempaa suomalaisia jaksaisi katsellakaan :)

Paikallisvaestosta olen tutustunut lahinna bungalowimme henkilokuntaan seka tyttosiin Pai ja Kai, jotka olivat  erittain miellyttavia tuttavuuksia ;)

Mutta eipa tassa muuta, vastoin kaikkia todennakoisyyksia olemme vielakin hengissa ja hyvassa meisingissa. Palataan!

-Toni